ETUSIVU

ENNEN

Nakkilan Eteläinen Maamiesseura r.y. on perustettu 1953 maatalousnaisten aloitteesta. Yhdistyksen tarkoitus seuraa perustettaessa on ollut toimia maatalouden edistämiseksi, yhteistoiminnan aikaansaamiseksi ja tukemiseksi sekä yleensä alueen väestön maataloudellisen sivistyksen kohottamiseksi (seuran säännöt, § 2). Jäseniä oli 41, joista 20 naisia. Seura järjesti maa-, koti- ja karjataloudellisia kursseja, opintoretkiä kesäisin, ompeluiltoja, ohjelmallisia tupailtoja, pikkujouluja jne. Jäsenien käytössä oli muutamia koneita.

NYT

Nykyään Maamiesseuran toiminta painottuu erilaisten koneiden vuokraukseen ja jäsenistön virkistystoimintaan. Jäsenistö koostuu yleisesti maaseudun väestöstä, ja enää vain murto-osa jäsenistä on viljelijöitä. Seuralla on yli 20 puutarha-, maatalous- ja kodinkonetta ja -laitetta vuokrattavana. Uusia koneita hankitaan tarpeen ja jäsenten ehdotusten mukaan. Vuosittain järjestetään jokin tapahtuma tai retki esim. yhteinen ostosmatka, laivaristeily, saunailta, pilkkikisat tai vaikka jokin tutustumiskäynti.